Eetu Turunen, Finance trainee

Eetu Turunen on 24-vuotias, Kuopiosta kotoisin oleva opiskelija ja Certegon työntekijä. Hän on Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden opiskelija, jonka diplomi-insinöörin opinnot ovat jo loppusuoralla. Eetu avaa meille trainee-aikansa antia.

Päädyin työskentelemään Certegolle huhtikuussa 2017 hakiessani omiin opintoihini liittyviä työtehtäviä. Käytännön työkokemuksen kartuttaminen taloushallinnon työtehtävissä ja opintoihin kuuluvan diplomityön suorittamismahdollisuus työsuhteen jatkeena olivat tärkeimpiä syitä, miksi laitoin hakemuksen Certegon tarjoamaan Finance Trainee -paikkaan.

Finance Trainee -aikanani olen päässyt työskentelemään monipuolisesti muun muassa kirjanpitoon, sisäiseen laskentaan sekä konserniraportointiin liittyvien työtehtävien parissa. Tämän lisäksi olen myös päässyt aktiivisesti kehittämään raportointia. Työni myötä olen saanut kokonaisvaltaisen kuvan kansainvälisen yrityksen taloushallinnon toiminnasta, minkä olenkin kokenut trainee-jaksoni merkittävimpänä antina.

Tällä hetkellä suoritan diplomityötäni Certegolle ja olen siirtymässä Finance Traineen tehtävistä uusiin haasteisiin yrityksen sisällä projektikoordinoinnin pariin. Certego ja ASSA ABLOY tarjoavat monipuolisia uramahdollisuuksia ja odotankin innolla, minkälaisia uusia, mielenkiintoisia mahdollisuuksia tulevaisuus tuo tullessaan.