Seinäjoelle avattiin viime vuoden joulusesongin kynnyksellä Suomen kolmas Ideapark. CERTEGO Seinäjoki vastasi kauppakeskuksen turvaurakoinnista. Seinäjoen Ideaparkkiin asennettiin noin tuhat iLOQ-lukkoa, sata Abloyn sähkölukkorunkoa, satakunta kameraa sekä muun muassa rikosilmoitinlaitteet.
Seinäjoen Ideaparkin toimitusjohtaja Petri Hälin mukaan kauppakeskuksen suurimmat turvallisuushaasteet kohdistuvat tänä päivänä henkilöturvallisuuteen ja henkilöiden aiheuttamiin poikkeus- ja uhkatilanteisiin. Näiden uhkien varalle Ideapark Seinäjoki on hankkinut kattavat turvajärjestelmät ja luonut selkeät toimintatavat.
Avainten ja kulkuoikeuksien hallinta kulkevat yhdessä
”Erityistä tästä tekee se, että kauppakeskuksessa on yli sata liikettä ja toimijaa, jotka tuovat omat haasteensa lukitukselle ja kulunhallinnalle. iLOQ:in järjestelmää voidaan käyttää ja ohjata iLOQ Managerin kautta, jolloin asiakkaalla on vain yksi järjestelmä, jonka kautta kulkemista hallinnoidaan. Sinne voidaan viedä kiinteistön pohjakuva, josta nähdään tarkasti missä lukkojen sijainnit ovat, kenellä on avaimet ja mihin niillä pääsee kulkemaan. Hallinnointi on sitä kautta erittäin helppoa”, iLOQin myyntipäällikkö Ville Alaluusua kertoo.
Haastavassa aikataulussa toinen toisiaan auttaen
Seinäjoen Ideapark oli CERTEGOlle hieno, mutta isollekin toimijalle haastava työmaa. Laskennallisesti 1,5 työmiesvuotta edellyttänyt projekti toteutettiin kolmessa kuukaudessa ja siihen osallistui CERTEGOn ammattilaisia kolmelta eri alueelta. ”Vaativa kohde, josta selvittiin kunnialla”, CERTEGOn aluepäällikkö summaa projektia.
Toteuttamamme ratkaisut lyhyesti:
- 1 000 iLOQ-elektromekaanista lukkoa
- 100 Abloyn sähkölukkorunkoa
- 100 kameraa
- Rikosilmoitinlaitteet
Asiantunteva myyntitiimimme palvelee laaja-alaisesti erilaisissa turvallisuuteen,
ennakointiin ja valvontaan liittyvissä tarpeissa. Ota yhteyttä!
CERTEGO Myynti
Katso asiakastarinamme myös alla olevalta videolta:
Voit myös katsoa asiakastarinan YouTube-kanavaltamme.
‹ Katso kaikki artikkelit