‹ Katso kaikki artikkelit CERTEGO sponsoroi suunnistaja Veera Turakaista kaudella 2023 Kuva Esko Koivula

CERTEGO sponsoroi suunnistaja Veera Turakaista kaudella 2023

5. kesäkuuta 2023

Veera Turakainen on kuusi SM-mitalia voittanut suunnistaja, joka opiskelee Mäkelänrinteen urheilulukiossa suunnistusvalmennuksessa. CERTEGO sponsoroi Veeraa kaudella 2023 ja auttaa häntä tavoittelemaan unelmiaan kohti aikuisten sarjan maailmanmestaruutta

Veeran tärkeimpiä tavoitteita on pärjätä syksyn SM-kilpailuissa, joista kerätty kokemus auttaa saamaan paikan ensi vuoden kansainvälisiin nuorten kisoihin sekä MM-kisoihin. “Joka maasta valitaan kuusi kilpailijaa MM-kisoihin, ja ainakin 15 urheilijaa voisi hyvin ansaita paikan Suomen joukkueeseen. Parhaiden joukkoon on vaikea päästä”, Veera kertoo.

Luonto ja urheilusta nauttiminen ovat nuorelle suunnistajalle tärkeitä

Kovan kilpailun lisäksi terveys on tuonut haasteita alkukaudella: kasvavan nuoren urheilijan kehossa tapahtuvat muutokset ja harjoitusmäärien lisääminen aiheuttivat Veeran alaselkään vamman. Kun se oli selätetty, alkoi taistelu viisi vuotta hiljaiseloa viettäneen reuman kanssa.

“Reumani aktivoituminen haittasi kisakauden tärkeintä harjoitteluaikaa ja oli kova työ löytää hoitotasapainoa uudelleen. Kesä oli henkisesti hyvin vaikeaa aikaa, kun vaivoille ei tuntunut tulevan loppua. Sain kehon tulehdustilan lopulta rauhoittumaan ja nautin tällä hetkellä terveenä urheilemisesta täysillä”, hän toteaa.

Luonto on huippu-urheilijaksi tavoittelevalle tärkeä, sillä Veera viettää metsässä paljon aikaa. Lisäksi hän haluaa kehittää nuorisosuunnistuksen asemaa ja on työskennellyt Suunnistusliitolle koulusuunnistuksen kehittäjänä.

Urheilussa Veera haluaa nauttia ja haastaa omaa kroppaansa. “On upeaa päästä suoriutumaan omilla äärirajoilla: löytämään, mihin keho pystyy. Fiilis on mahtava, kun pitkän kilpailun jälkeen pääsee maaliin ja tajuaa pystyneensä siihen”, hän kertoo.

Kokemus tekee suunnistajasta joustavamman

Veera on päässyt 2-vuotiaasta saakka matkustamaan suunnistajaperheensä mukana ympäri Eurooppaa. Hän on suunnistanut jo 16 maassa aina Espanjan dyyneiltä Marokon puistoihin ja Itävallan vuoristometsiin. “Suunnistusyhteisö on mulle tärkeä ja teen tätä varmasti vanhuuteen asti. On hienoa tuntea ihmisiä eri maista ja saada kokemuksia erilaisista radoista”, Veera pohtii.

Erilaisten maastotyyppien tunteminen ja niissä harjoittelu auttaa Veeraa myös menestymään kisoissa. “Jokainen uusi paikka kerryttää osaamista maaston ja kartan hahmotuksesta, mikä tekee suunnistajasta joustavamman”, hän kiteyttää.

Kausi 2023 on kovassa vauhdissa. Kisattu on muun muassa 10milassa, Ruotsin omassa Jukolan viestissä sekä O-ringen-rastiviikoilla, joissa kilpailu on Veeran mukaan lähes yhtä kovaa kuin nuorten MM-kisoissakin. 

Syksyllä edessä on niin suunnistuskilpailuja kuin ylioppilaskirjoituksetkin. Ensimmäiset kirjoitukset osuvat keskelle SM-kisaputkea. "On tsempattava siis samaan aikaan urheilun ja opiskeluiden kanssa. Vaikka kesä oli haastava, aion taistella SM-sijoituksista loppuun saakka", Veera toteaa. 

Seuraavassa Veeran kesä-syyskauden 2023 kisapäivämääriä:

Sponsorointituki auttaa kattamaan kisamatka- sekä varustekuluja

Veera kuuluu nuorten maajoukkueen haastajaryhmään, joten hän pääsee välillä mukaan maajoukkueleireille treenaamaan kovatasoisten urheilijoiden kanssa. Leirien kulut ovat suuret, joten sponsorituki on tärkeää.

CERTEGOn sponsorointituella kustannetaan muun muassa kotimaan ja ulkomaan leiri- ja kisamatkojen kuluja, varusteita sekä hieronta- ja lääkärikäyntejä. “Varusteet ja vaatteet kuluvat kovassa käytössä paljon ja palautuminen on tärkeää kovan harjoittelun jälkeen. On tosi hienoa, että CERTEGO lähti tukemaan matkaani”, Veera kertoo.

Seuraamme Veeran kilpailuja ja kannustamme häntä omissa somekanavissamme - liity mukaan kannattamaan nuoren urheilijan matkaa huipulle!

» CERTEGO Suomi LinkedInissä 
» CERTEGO Suomi Facebookissa 
» CERTEGO Suomi Instagramissa 

Ota myös Veeran oma Instagram-tili seurantaan!

» Suunnistaja Veera Turakainen Instagramissa

 

25.8.2023 - Juttua päivitetty Veeran uusimmilla kuulumisilla syksyn kilpailuista ja ylioppilaskirjoituksista.


CERTEGOn sponsorointiohjelma keskittyy lasten ja nuorten liikunnan ja vapaa-ajan turvaamiseen sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Johdon ja henkilöstön edustajamme valitsivat lukuisten hyvien hakijoiden joukosta sponsoroitavat, jotka edustivat parhaiten CERTEGOn arvoja: vastuullisuutta, yhteistyötä, innokkuutta parantaa. Seuraava haku alkaa helmikuussa 2024.

‹ Katso kaikki artikkelit