‹ Katso kaikki artikkelit Varastopäällikkö Mikko Kohonen

Varastopäällikkö Mikko Kohonen pitää haastavista työtehtävistään

22. joulukuuta 2021

Vuoden 2015 kesänä Mikko Kohonen aloitti CERTEGOlla osa-aikaisena varastonhoitajana. Kohosen mielestä pesti vaikutti mielenkiintoiselta, ja sitä se olikin. Ja edelleen mielenkiintoa pitää yllä vaihteleva työ, jossa on mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Syksyn alkaessa Kohonen palasi koulun penkille, mutta jatkoi töitä CERTEGOlla opiskelujen ohella. Valmistuttuaan tuotantotalouden insinööriksi Kohoselle tarjottiin vakituista työsopimusta, jonka hän otti empimättä vastaan.

Kohosella on ollut monta eri työnimikettä CERTEGO-urallaan, jotka ovat kaikki liittyneet varastointiin ja logistiikkaan. Tällä hetkellä Kohonen toimii varastopäällikkönä. Varastopäällikön työkuvaan kuuluu vastuu keskusvaraston pyörittämisestä ja varastonhoitajien esimiehenä toimiminen. Kohonen vastaa myös valtakunnallisesti CERTEGOn inventaarioista eli käsittelee muiden yksiköiden inventointidataa Excelin ja toiminnanohjausjärjestelmän avulla.

Työssä Kohosta motivoi eniten mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Oman mielipiteen voi huoletta sanoa ääneen ja sitä myös kuunnellaan. Lisäksi materiaalihallinnon tiimin vaihtuvuus on ollut vähäistä, mikä helpottaa yhteistyötä, sillä tiimiläiset tuntevat toistensta vahvuudet. Haastavat työtehtävät ovat Kohoselle tärkeitä työssään, sillä niistä oppii paljon, vaikka joutuisikin oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

 

Haluatko mukaan osaavaan porukkaamme?

Onko avoimissa työpaikoissamme tarjolla osaamistasi vastaavaa työtä?
Laita hakemus, kun koet meidän porukan omaksesi!

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme

 

 

‹ Katso kaikki artikkelit