Oma projekti (7)

Turvajärjestelmäasentaja Jonna Virolainen pitää vaihtelevasta työstään

Kymenlaakson ja Itä-Uusimaan alueilla turvajärjestelmäasennuksia hoitava Jonna Virolainen on ollut töissä CERTEGOn Kouvolan toimipisteellä pari vuotta. Avoin työpaikka kutsui kiinnostavien työtehtävien takia, ja työ toi hänet myös lähemmäs ystäviä ja sukulaisia.

Kokemusta Jonnalla on turvatekniikasta niin asentajana kuin asiantuntijana yli 10 vuoden ajalta. Uransa alussa Jonna hankki työkokemusta sähkö- ja automaatioalalta, jolle hän on suorittanut perustutkinnon.

Koulutustaustasta on ollut hyötyä asentajan ammatissa. “Etenkin kulunvalvonta- ja rikosilmoitinjärjestelmissä tapahtumat aloittavat ketjureaktion, jonka ymmärtämisessä logiikan osaaminen auttaa”, Jonna toteaa.

Vaihtelevat työpäivät ja kohteet vaativat turvajärjestelmäasentajalta järjestelmällisyyttä

Turvakameroista ja kulunvalvonnasta sekä rikosilmoitinjärjestelmistä Jonnalla oli osaamista jo ennen CERTEGOlle tuloaan. “Täällä olen oppinut eniten uutta erilaisista lukitusjärjestelmistä”, hän kertoo.

Työpäivät vaihtelevat paljon kohteesta ja työtehtävistä riippuen. Haastatteluhetkellä Jonna on kohteessa, jossa hän toimii työmaalla asentajana sekä CERTEGOn projektipäällikön apukätenä. “Työmaakymppinä pidän asennustöihin liittyviä lankoja käsissäni: koordinoin ja opastan tiimin työtä, jotta onnistumme tehtävissämme aikataulussa”, hän kertoo.

“Jos taas käymme huoltokeikalla, sovin ensin käytännön asioista ilmoittajan kanssa. Sitten käymme kohteessa, korjaamme vian ja kerromme ilmoittajalle, mitä on tehty: tuliko työ valmiiksi vai tarvitaanko lisää varaosia tai uutta huoltokäyntiä. Lopuksi raportoimme työn ja hoidamme sen laskutukseen”, Jonna jatkaa.

Erilaiset projektit ja turvajärjestelmät tuovat monipuolisuutta asentajan työpäiviin

Erityisesti Jonna arvostaa monipuolista työtä erilaisten järjestelmien parissa. “On mukava päästä oppimaan erilaisista lukitusratkaisuista ja turvajärjestelmistä: niin sähköisistä kuin mekaanisista, niiden yhdistelmistä sekä integraatioista. Jos työtilanne sallii, lähden mielelläni auttamaan muille paikkakunnille tai vaikka ulkomaillekin”, hän toteaa.

Jonna haluaa tukea urakehitystään ja arvostaa CERTEGOn tarjoamia mahdollisuuksia uraansa tukeviin koulutuksiin. Hän opiskelee haastatteluhetkellä työnsä ohella oppisopimuksella sähkö- ja automaatioalan ammattitutkintoa lukitus- ja turvajärjestelmäasentajaksi.

Työn muita hyviä puolia ovat Jonnan mukaan kollegojen luottamus, sekä mahdollisuus olla mukana erilaisissa projekteissa kokonaisvaltaisesti aloituksesta loppuun saakka. “Työkeikat vaihtelevat tunnin huoltotöistä puolen vuoden tai vuoden projekteihin. CERTEGOlla on tarjota paljon erilaisia mahdollisuuksia edetä ja kouluttautua uralla eri suuntiin”, hän vinkkaa.

Oma projekti (4)

Haluatko mukaan osaavaan porukkaamme?

Onko avoimissa työpaikoissamme tarjolla osaamistasi vastaavaa työtä? Laita hakemus, kun koet meidän porukan omaksesi!

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme