Emmi Piiroinen nousukiidossa kohti kansainvälisiä areenoita

emmi-piiroinen-sponsorointi-certego
Kuva: Sami Ilvonen

Olen Emmi Piiroinen (2007), hallitseva Rytmisen voimistelun junioreiden Suomen mestari sekä Pohjoismaiden juniori mestareiden hopeamitalisti. Edustan Olarinvoimistelijoita ja olen kuulunut vuodesta 2016 asti Voimisteluliiton valmennusrinkeihin. Valmentajani on Larisa Gryadunova.

Aloitin voimistelun 3-vuotiaana ja laji on vienyt minut täysin mukanaan. Rytminen voimistelu on varhaisen erikoistumisen laji, ja huipulla ollaan todella nuorena. Harjoittelu on intensiivistä ja vaatii paljon urheilijalta fyysisesti sekä henkisesti.

Haluan toimia positiivisena esikuvana voimistelijoille ja antaa näkyvyyttä ja nostaa maailman kauneimmaksi kutsun lajin suosiota Suomessa. Nautin esiintymisestä, ja kisamatolla annan kaiken sydämestäni.

Tavoitteena tällä ja ensi kaudella minulla on kehittyä taas muutama askel kohti pitkäaikaista Olympiaunelmaani. Tällä hetkellä valmistaudun syksyllä kilpailtaviin SM-kisoihin. Toivottavasti vuonna 2022 Nuorten PM- ja EM- kilpailut voidaan järjestää, ja tähtäin on tietenkin päästä edustamaan Suomea niihin. Kansainvälisille areenoille on myös tarkoitus osallistua loppukesästä ja syksyllä maailmantilanteen niin salliessa.

Yhteistyö Certegon kanssa merkitsee minulle luotettavaa kumppanuutta ja aitoa välittämistä nuoren kilpaurheilijan uran alkumetrien turvaamiseksi.

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa (instagram-tileillä): @emmi.piiroinen ja @lg.ovorhythmic

Toivotamme Emmille treenaamisen iloa kohti Pariisin olympialaisia!

Emmin tärkeimpiä saavutuksia:

2020 Nuorten SM-kultaa neliottelussa, ja SM-kultaa nauhalla sekä SM-pronssia narulla ja keiloilla

2020 PM-kilpailut (Junior) pallolla kultaa, keiloilla hopeaa ja 4-ottelussa hopeaa

2020 PM-karsinnat (Junior) kulta

2019 Ikäkausikilpailut hopea

2019 Valko-Venäjä, Marina Lobach Cup narulla ja keiloilla hopeaa

2019 Viro, Shining Star pallolla hopeaa

2019 Latvia, Spring Cup 2019 hopeaa

2019 Viro, Miss Valentine, Prenuorten joukkue pronssia

2018 Joukkueiden SM-kilpailut, Prenuorten joukkue kultaa