Venla Turakainen pyrkii suunnistuksen kansalliselle huipulle

venla-turakainen-sponsorointi-certego-1

Olen Venla Turakainen, vuonna 2000 syntynyt suunnistaja Espoosta. Seuratasolla edustan Helsingin Suunnistajia. Minulla on muutama SM-mitali nuorten sarjoista ja lyhyen aikavälin tavoitteenani on nousta kohti Suomen kansallista kärkeä, sekä päästä mukaan kansainvälisiin arvokilpailuihin. Unelmani on olla jonain päivänä maailmanmestari lajissani. Urheilun ohella opiskelen Aalto-yliopistossa informaatioteknologiaa.

Suunnistuksen pariin päädyin jo ihan pienenä vanhempieni mukana, mutta innostuin lajista vasta 9-vuotiaana, kun kokeilin ensimmäistä kertaa kilpailemista. Suunnilleen 14-vuotiaana isäni alkoi tehdä minulle harjoitusohjelmia ja on siitä asti toiminut valmentajanani. Tällä hetkellä harjoitteluun kuluu aikaa noin 8-12 tuntia viikossa. Suurin osa harjoituksista on kestävyyden kehittämistä pääasiassa juosten, mutta myös pyöräillen tai hiihtäen. Suunnistusharjoituksia teen keskimäärin kaksi kertaa viikossa ja harjoitusohjelmaan kuuluu myös jonkin verran voimaharjoittelua.

Vaikka olen kehittynyt koko ajan eteenpäin, pari viimeistä vuotta ovat olleet tuloksellisesti vaisuja, koska olen kärsinyt erilaisista jalkavammoista. Certegon tuki on tärkeä, koska se mahdollistaa minulle säännöllisemmän hieronta- ja fysioterapiapalveluiden käytön vammojen ehkäisemiseksi. Taloudellinen tuki auttaa myös urheilun ja opiskelun yhdistämisessä.


Toivotamme Venlanne runsaasti onnea matkallaan suunnistuksen huipulle!