Mikki Anttila, projektimyyjä

 

Tätä on yhteistyö parhaimmillaan, kuvassa Mikki Anttila (vasemmalla), Suvikummunrinne 2:n osakas Matti Heikkilä ja Abloyn projektipäällikkö Tapani Alanko

Oli vuosi 2005, kun juuri armeijasta kotiutunut nuorukainen painoi työtä rakennustyömailla ja pohti tulevaisuuttaan. Hän sattui kuulemaan Lukkosepän ammattitutkinnosta ja kiinnostui alasta. Pienten sattumustenkin kautta hän pääsi Avainaittaan suorittamaan tutkintoa oppisopimuskoulutuksella. Turvaykköset-ketjuun kuuluneessa pienessä lukkoliikkeessä nuorukainen pääsi näkemään alan murroksen, ja vuosien saatossa hän on kasvanut muutosten mukana.

Tämä nuori mies oli Mikki Anttila, Certegon nykyinen myyntipäällikkö, joka on juuri saanut käsiinsä Lukkoseppämestarin erikoisammattitutkinnon suoritustodistuksen.

”Itse kiinnostuin alasta sen vahvan luottamusaspektin ja työn monipuolisuuden takia. Lukkoseppä on ykkösluottamusammatti, ja ne odotukset pitää pystyä täyttämään oli kyseessä sitten pienestä tai isosta asiasta,” kertoo Anttila.

Mikki jatkaa: "On ollut mielenkiintoista ja erittäin opettavaista nähdä läheltä alaa, joka on muun muassa digitalisaation myötä muuttunut vauhdilla. Lukitus on sähköistynyt ja jopa mobilisoitunut sekä kietoutunut yhä tiukemmin kokonaisturvallisuusratkaisuihin. Turva-alan yritysten rooli on yhä vahvemmin palveluntuotannossa."

Ala mahdollistaa jatkuvan kehittymisen

Myös alan koulutukset ovat vuosien saatossa käyneet läpi muutoksia. Tutkintojen nimet eivät kerro työn muuttunutta luonnetta. Digiajan lukkosepältä vaaditaan tänä päivänä paljon muutakin kuin kädentaitoja sillä sähkömekaanisen työn osuus kasvaa koko ajan. Lukkoseppä on ammatti, jossa yhdistyy perinteisten lukkosepän taitojen lisäksi puusepän, turvajärjestelmäasentajan ja järjestelmien hallinnan osaaminen.

”Näen alan yhä tärkeämpänä erityisesti kun yhteiskunta alkaa olla auki 24 tuntia vuorokaudessa. Turvallisuus on yhteiskunnan ja sen toimijoiden peruspilari, jonka tulee olla 100 prosenttisesti kunnossa kaikissa tilanteissa. Uskon, että kiinteistön eri järjestelmät tulevat integroitumaan entistä saumattomammin yhteen huolehtimaan huolettoman kulkemisen toteutumisesta arjessa. Tosin tämä ei tapahdu ilman alan toimijoiden uudenlaista osaamista ja roolia”, pohtii Anttila alan tulevaisuutta.

Kauaa Anttila ei jää ihastelemaan tuoretta Lukkoseppämestarin erikoisammattitutkintotodistustaan. Mielessä siintää jo uudet opinnot. Myynnin ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto kiinnostaisi vahvistamaan projektimyyntityötä. Mutta saattaapa Anttilan löytää myös turvallisuusalan tradenomin opintojen parista. Onneksi turvallisuusala tarjoaa uteliaalle jatkuvasti uutta opeteltavaa ja mahdollisuuksia kehittymiseen.