Ohjaten kohti uusia uria – RekryKoulutuksesta oppisopimukseen

 

Kesän kynnyksellä pääkaupunkiseudun CERTEGO sai vahvistuksekseen kolme harjoittelijaa ELY:n ja Taitotalon yhteistyössä järjestämästä RekryKoulutuksesta. Heidät otti siipiensä suojaan projektinvetäjänä CERTEGOssa toimiva Ilkka Jokelainen. Hänen ohjauksessaan on kahden harjoittelijan harjoitteluaika vaihtumassa oppisopimukseen ja työuran alkuun CERTEGOssa.

Ilkalla on kokemusta jo aiemmin harjoittelijoiden ohjaajana toimimisesta. Vastaavalla periaatteella toimineesta Flexim Securityn Flexakatemiasta saatiin aikoinaan erinomaisia kokemuksia, joista hänelle jäi kytemään halu päästä vielä jakamaan osaamistaan ja kannustamaan uusia henkilöitä alalle. Ohjaajan tehtäviin kuuluu motivoinnin ja alalle perehdyttämisen lisäksi harjoittelijoiden tehtävien suunnittelu, eli mitä he päivän aikana tekevät, missä ja kenen kanssa.

”Perusajatuksenani on ollut mahdollistaa harjoittelijoille mahdollisimman monipuolinen harjoittelujakso. Tekemällä oppii parhaiten”, avaa Ilkka ohjaajana toimimisen perusteita.

Hän on suunnitellut päivät niin, että harjoittelijat pääsevät mahdollisimman moneen paikkaan ja mahdollisimman moneen eri työhön mukaan.

”Vaikka harjoittelujakso osui pahimpaan mahdolliseen ajankohtaan kesälomien ja toimistojen muuton keskelle, onnistui se silti varsin hyvin”, myhäilee Ilkka.

Hän kuvailee harjoittelijoita positiivisiksi yllätyksiksi. Heillä on ollut halu oppia ja tehdä asioita. Harjoittelijat ovat olleet itse poikkeuksellisen aktiivisia ja rehellisesti ilmoittaneet, jos työt on hoidettu eikä enempää tekemistä ole.

”On luonnollista, että ennakkoasenne harjoittelijoita kohtaan ei ole se kaikkein positiivisin. Aluksi oli nytkin hankala saada asentajia ottamaan harjoittelijoita matkaansa, mutta loppua kohden se on muuttunut helpommaksi ja asentajat ovat ottaneet harjoittelijat mielellään mukaan”, kertoo Ilkka.

 

RekryKoulutuksen avulla uusia osaajia alalle

Yhteistyö Taitotalon RekryKoulutuksen kouluttajan kanssa on toiminut erinomaisesti ja tieto on liikkunut hyvin. Ilkan mielestä RekryKoulutus on hyvä tapa saada uusia työntekijöitä alalle, jolle ihmiset eivät välttämättä muuten osaisi hakea.

”Jos kahden kanssa saadaan nyt oppisopimus tehtyä, olen enemmän kuin tyytyväinen. Jos kaverit ovat vielä vuoden päästä talossa, niin sitten tämä on ollut todellinen onnistuminen”, Ilkka kuvailee.

Toivotamme Hannu Visurin ja Jyrki Väisäsen lämpimästi tervetulleiksi osaksi CERTEGOa.